perjantai 23. maaliskuuta 2012

Hei taas!

Olen tässä touhottanut ja perustanut uuden bloginkin, siksi suljin tämän hätäpäissäni. Jos joku vielä löytää tänne ja kiinnostuu, niin uusi blogi löytyy tuosta!  http://yhtakaikki.blogspot.com/


Oikein mukavaa kevättä kaikille!

tiistai 17. tammikuuta 2012

Peti


Siis ihan hyvän kokoinenhan tuo sänky on, mutta päätyyn on muotoutunut nokospaikka nimeltään kääpiövuode, joo elekkee kysykö mistä nimi on tullu...

sunnuntai 15. tammikuuta 2012

lauantai 14. tammikuuta 2012

Pikkupirtti









Iskipä kerran inspiraatio. Tuli pöytä kirpparilta, tuli myös penkit vanhahkolta "ukkelilta" tori.fi kautta. Sitten hieman valkoista maalia pöydälle. Penkeille tarvitsi näyttää pelkkää luuttua. Lienee mainitsemattakin selvää, että minähän siellä riemuissani katselin kun oli kunnon patinaa penkin pinnassa, kun ukkeli taas voivotteli  edessä olevaa kovaa hommaa jos siistiksi meinaisi penkit saada.

Kuvat puhukoot puolestaan :D

sunnuntai 4. joulukuuta 2011

Niukkanen Joulua





Jotenkin en osaa laittaa joulukoristeita vaikka joulusta tykkäänkin, minulle tunnelma on kynttilöissä, ulkotulissa, valoissa, joulukalenterissa, luonnossa, lumessa, tuoksussa, läheisissä, musiikissa, unelmoinnissa, tunnelmoinnissa, glögissä, suklaassa, ruuassa, joululehtien selailussa :)

torstai 1. joulukuuta 2011

Joululahja








Tässäpä minä esittelen minun "joululahjat" jotka "sain" jo etukäteen, että tälläinen joulupöhelö kuten minä voin nauttia lahjoistani joulun alus ajan, sillä sehän on paras aika vuodesta. Nyt saadaankin nauttia uudesta jalkalampusta ja kukkapöydästä.

Elikkä, minä kun asun kaukana ikeasta, niin sehän on aina mukavaa ja eksoottista piipahtaa siellä. Lähdimme ystävä pariskunnan kanssa extempore retkelle vantaalle, sitten sieltä tuli tälläiset iiihaanat extempore ostokset (piti ostaa vaan kynttilölöitä ym. sälää) harmaa lampaantalja on citymarketista :D Pitää sitä köyhänkin joskus nauttia...ja kun tää on miun harrastus...seliseliseli...:D

On sitä varmaan vähän kaheli kun tälläsistä tulee niin iloiseksi...ja kun saa polttaa kynttilöitäkin!

sunnuntai 23. lokakuuta 2011

Eteisen kaunistus, kauhistus...


 
Näin Kotosta taannoin sen jakson jossa tuunattiin avaintaulu. Siitä se ajatus sitten lähti...Materiaalit löytyi romulaatikosta, joten tästä tuli tälläinen erittäin riisuttu versio. "Hienoa" uusiokäyttöa betoniseiniin tarkoitetuille koukuille.

Tätä katsellessa tulee mieleen myös autot joista on  muistona vain nuo avaimet, nostalgista :D